Syklistin maailmassa puhutaan paljon siitä, miten artistit saavat äänensä kuuluville, ja hengentuotteensa yleisöjen ulottuville. Musiikin kohdalla biisi, albumi, ovat tietysti lähtökohtia – artistille itselleen. Välikädet, levy-yhtiöt, median toimijat ynnä muut etsivät (myös) jotain muuta.

Maailma on -onneksi- täynnä hyviä laulajia, soittajia, räppäreitä, huutajia, tuottajia. Näille itselleen se ei välttämättä ole onni; kilpailu on kovaa. Edellä mainitut välikädet jaksavat muistuttaa siitä, miten paketin pitäisi olla kasassa. Paketilla yleensä tarkoitetaan enimmäkseen kaikkea muuta kuin itse musiikkia. Pitää olla se juttu,  erikoisuus, gimmick, jollaiseksi käy vaikkapa erottuva ulkonäkö, jopa etninen tausta tai terveydentila. Ikä, sukupuoli, nämä kaikki.

Juttu voi olla myös se, että artisti on hyvä tyyppi.

Syklistin päämajaan, jossa sattumoisin toimii myös äänilevyliike, asteli toukokuun puolivälissä mies puvussaan, hatussaan, selässään kitarakotelo – ja levylaukku. Tarjosi kaupalle levyä, joka sisältää omien sanojensa mukaan semmosta hippifolkkia.

Hahmossa oli jo sinänsä tämän kirjoittajalle sitä juttua. Tuomas Palonen ja Syklisti huomasivat nopeasti ns. työhistorioittensa ristenneen historian saatossa. Eivät ne toisiaan oikeasti tunteneet, mutta jotenkin tiesivät. Juttua riitti jalkapallosta freestyleräppiin ja venäläisiin breikkeihin levyillä.

Levykauppias, joka on Syklistiä ns. lähellä, tykästyi ajatukseen tässä (pian) käsiteltävästä äänitteestä valikoimissaan, kuuntelematta siitä ääntäkään. Tiesi toki tekijän monisyisestä musiikkitaustasta – mutta suurin vaikutin taisi olla henkilön olemus. Siinäkin on pieni ero, lähettääkö artisti sähköpostia jossa kertoo että tässä olis tämmöstä musaa, kiinnostaako, vai asteleeko itse tuotteineen paikan päälle. Palosen self-titled (niin, sitä tuo otsikon S/T tarkoittaa) -levyä löytyy nyt tässä tarkoitettavan lokaation hyllystä.

Parhaiten artistin taustaan kuuluvista bändeistä Syklistiin (ennen tämän varsinaista syntymää) on vaikuttanut Cosmobile. Riittävän vinksahtaneet rytmit, lujaa paukkuvat rummut ja vimmainen vokaaliosasto. Tällä levyllä ei ole niistä oikeastaan mitään. Tekijän oma hippifolk-määritelmä, kas kummaa, on aika lähellä totuutta.

Kymmenen biisin paketti aukeaa meditatiivisella, ilman varsinaisia sanoja lauletulla Sarastus-raidalla. Nimen osuminen yhteen epämiellyttävän poliittisen tahon kanssa haittaa hetken, sen jälkeen tunnelma alkaa vaikuttaa. Kansallisromantiikaa tässä on kyllä, mutta positiivisella tavalla. Suljetuin silmin katsoin aurinkoon. Kakkosbiisi voisi olla kotoisin niin monesta maailman kolkasta. Ja kaikissa niistä näkyy se sama aurinko.

Hämärässä on joosekeskitalomaisuutta, sallittakoon nyt tämän kerran moinen ilmaus. Ei siinä yläkerran tuomiosta lauleta, jollei kuulija sitten niin halua itse ajatella. Ihmisen pienuudesta ja resurssien rajallisuudesta, mutta samaan aikaan siitä, miten maailma on oikeasti hahmotettavissa vain yksilön sisältä, jostain sellaisesta se Syklistin korvissa kertoo. Valtavan kauniisti.

Palosen tapa käyttää kieltä on nykynuggetin korviin varmasti kovin vanhanaikainen. Keski-ikäisen kielientusiastin kuulemana se soi aikojen ja tyylisuuntien yli.  Avoimin silmin pitää sisällään valtavan isoja asioita, huomauttaen samalla, että sellaisia monesti ovat juuri ne pienimpinä yleisesti pidetyt. Biisi antaa mainiosti aikaa sulatella ajatuksia instrumentaalisosuuden ajan, ennen kuin toistaa ne.

Olukkainen juomukkainen on kuin testi aiemmin mainituille kielenkäytön yleisöille. Olisikohan tästä oikein puhua kalevalaisuutena, en tiedä. Kappale on tämän levyn se, joka toimii varmasti myös ilman tekstin ymmärrystä – kitaran ja laulun rytmitykset ovat nautittavaa, joskin tarkkaavaisuuteen komentavaa kuultavaa. Rytmi-ilottelun sisällä tehdään bisnestä, matkustellaan, syödään ja juodaan runsaasti – selkeää listahittimateriaalia siis! Kitarassakin on nyt säröä, jota levy-yhtiöiden yhteispäätöksellä tarvitaan, jotta radiosoittoaikaa heltiää. Odotan kuulevani tämän Yle X:llä.

Enkä kysele tuuleltakaan / minne päättyy sen matka

Mutta nyt tässä ollaan jo menty turhan lähelle levyarviota, eikä sellaisen kirjoittaminen ollut tarkoitus. En kiellä enkä kehota, sanonpa vaan, että hyvää tekee tämän kuuntelu. Paljon on kaunista.

Kirjoittaja Syklisti

Syklisti uskoo asioitten kulkevan kierroksissa. Kaikki on ollut täällä jo aiemmin, kaikki mikä häviää, tulee taas uudestaan. Syklisti haluaa asettaa asiat paikoilleen jatkumoissa. Ei välttämättä absoluuttisen oikeille paikoilleen, sillä sellaisten olemassaolosta Syklisti ei ole kovin varma. Syklistin lähin kontakti reaalimaailmassa on Niko Toiskallio.

Lisää artikkeleita kirjoittajalta Syklisti