Halusin kirjoittaa bändistä, jonka koin hiljattain löytäneeni.

Kliseisesti, mutta omaa korvaa kovin miellyttävästi 1970/1980 -lukujen taitteen ja sitä seuranneen, tietynasteisen uuden aallon tanssittavamman pään kamaa uusintavan Public Access T.V.:n biisit ovat omalla tavallaan innostavinta, mitä olen tullut viime aikoina digimuotoisena DJ-käyttöön ostaneeksi.

Samalla kun bändin taustaa tonkiessani löysin otsikoita kuten “The Hot New Bands Keeping NYC’s Rock Scene Alive” (NY Post) tulin miettineeksi, miten “itse” olin yhtyeen musiikin löytänyt. En mitenkään, tietenkään.

Ainakin ne, jotka ovat katsoneet mm. YLE:n levittämää The Late Late Show with James Cordenia, ovat saattaneet törmätä hahmoon nimeltä Zane Lowe. Kiusallisesti nuorekasta esittävä setämies on se, joka painelee suurieleisesti CD-soittimen nappuloita Reggie Wattsin housebandin edessä useammassa ohjelmassa. Corden-shown kanssa tiiviisti yhteistyössä toimivan Apple Musicin jefemiehenä toimiva Lowe on toki ansainnut varsin riittävästi DJ-kannuksia omalla tahollaan, voidakseen toimia ison mittakaavan spedenä. Mutta jotta hänen suosituslistaltaanhan minäkin Public Access TV:n musiikin löysin.

Tässä tekstissä oli tarkoitus taustoittaa yhtyeen toimintaa, mutta mm. edellä mainitun kaltaiset otsikot ja syy-yhteyksien paljastuminen saivat -lähes- pyörtämään tuon aikomuksen. Kun nyt kuitenkin tähän asti olen kiusannut, jatkan masentumisesta huolimatta vielä vähän.

Paksuuntuuko juoni vai tarina?

Bullett Media julkaisi syyskuussa 2016 jutun, jossa PATV:a verrataan sekä Iggy Popiin että Backstreet Boysiin. Laskelmallisuus on kuin onkin ollut osa ryhmän historiaa!
Pitävätkö jutussa esitetyt väitteet kaikesta taustalla tapahtuneesta paikkansa, on sivuseikka. Tarinassa ainakin piisaa.

Kuin alleviivatakseen nykymuotoista autenttisuuttaan ryhmän jäsenet kertovat, miten heidät castattiin alunperin kadulta, sopivina muodostamaan poikabändiä. “Meidän oli kasvettava oikeaksi bändiksi”. Tarinan jatkuessa siihen liittyvät kertomukset siitä miten ryhmä huijasi valtavan kasan rahaa major-labelilta, sekä luontaiset tapahtumat tulipaloista, päihdeongelmista jne jne.

Pari vuotta kaiken tämän jälkeen minä siis ihan itse löysin tällaisen kiinnostavan uuden ja autenttisen nimen, Zane Lowen hienoisella avustuksella. Huolimatta kaikista lannistavista havainnoista, aion jatkossakin soittaa sen mainiota musaa. Biisit kuten Metrotech, kesäinen rallatus Lost In The Game tai astetta diipimpi Your God and Mine ovat ehkä hittihakuja, ja tehtyjä ties miten laskelmoidusti. Tai sitten eivät. Ne pitävät joka tapauksessa sisällään enemmän sielua kuin 80% kaikesta uudesta “soul” -osastolla kaupattavasta hyminästä.

Sykli:

..on tässä kohtaa ilmeinen ja osin selitetty jo artikkelin avauskappaleessa. Kehää kiertävät toki myös itse bändiä ja sen musiikkia enemmän tekstissä käsitelty julkisuus, sen luonti ja mielikuvat löytämisestä. Kiinnostavaa onkin, että digikauppa tyrkytti tätä oveluudessaan vasta loppuvuodesta 2017 – bändi kun oli nimetty vuoden parhaitten joukkoon mm. NME:n toimesta jo vuonna 2016.

Kirjoittaja Syklisti

Syklisti uskoo asioitten kulkevan kierroksissa. Kaikki on ollut täällä jo aiemmin, kaikki mikä häviää, tulee taas uudestaan. Syklisti haluaa asettaa asiat paikoilleen jatkumoissa. Ei välttämättä absoluuttisen oikeille paikoilleen, sillä sellaisten olemassaolosta Syklisti ei ole kovin varma. Syklistin lähin kontakti reaalimaailmassa on Niko Toiskallio.

Lisää artikkeleita kirjoittajalta Syklisti