Viimeistään Aika rakastaa lapsiaan -levyn myötä todettu tosiseikka siitä, että Haamun tuotanto on liian laadukasta vain kotimaassa levitettäväksi, vahvistuu tämän biisin julkaisun myötä.

Tai oikeastaan ei, Feel-kappaleen kohdalla nimittäin kyseessä on Haamun tuottajapersoona Misha. Same, same, but different.

Hollantilaisen Chillhop Musicin julkaisema biisi osui Syklistin tuulettimeen kevään kuumpimpana päivänä kuin tilauksesta. Vinksahtaneet, mutta miellyttävästi keinuttavat rummut ja samplet toimivat kuin toimiva ilmanvaihtojärjestelmä – erittäin harvinaislaatuisella tavalla siis.

Aggressiivisuutta tästä on turha hakea, ellei sellaiseksi sitten katso päivässä puhki kuluvan valtavirta-rnb:n yli tankkikolonnan lailla jyräävää asennetta.

On varmasti olemassa kansanosia, joissa tämänkaltainen instrumentaalijunnaus ei herätä minkäänlaisia tuntemuksia. Ei mukana laulettavaa kertosäettä, ei rytmitajuttomallekin tanssin tapaiseen riittävän korkeaa tempoa. Ei kivoja catchphraseja. Mikä tämän hashtag on? Chillhop:ia kannattanee kokeilla.

Syklisti diggaa, ja kehottaa tutustumaan.

Kirjoittaja Syklisti

Syklisti uskoo asioitten kulkevan kierroksissa. Kaikki on ollut täällä jo aiemmin, kaikki mikä häviää, tulee taas uudestaan. Syklisti haluaa asettaa asiat paikoilleen jatkumoissa. Ei välttämättä absoluuttisen oikeille paikoilleen, sillä sellaisten olemassaolosta Syklisti ei ole kovin varma. Syklistin lähin kontakti reaalimaailmassa on Niko Toiskallio.

Lisää artikkeleita kirjoittajalta Syklisti