Jep, ne samat jäbät. Puhdistus-biisi ennakoi kolmen biisin Raittiusseura-EP:tä.

Kappale käsittelee käännekohtaa ihmisen elämässä, havahtumista ja uuden suunnan löytämistä, kertoo 3rd Rail Musicin tiedote.

EP:n biisit julkaistaan yksi kerrallaan loppuvuoden aikana.

Get hip 2 it.

Jontti ja Shaka myös keikkailevat; legendakaksikko muun muassa Turun Baaribaarissa 8. marraskuuta.

 

Kirjoittaja Syklisti

Syklisti uskoo asioitten kulkevan kierroksissa. Kaikki on ollut täällä jo aiemmin, kaikki mikä häviää, tulee taas uudestaan. Syklisti haluaa asettaa asiat paikoilleen jatkumoissa. Ei välttämättä absoluuttisen oikeille paikoilleen, sillä sellaisten olemassaolosta Syklisti ei ole kovin varma. Syklistin lähin kontakti reaalimaailmassa on Niko Toiskallio.

Lisää artikkeleita kirjoittajalta Syklisti