Freshcode ry ja Turun kaupungin Nuorisopalvelut hakevat nuoria graffititaiteilijoita koko päivän pääsymaksuttomaan ja ikärajattomaan Freshcode Unity Jam 2018 -hip hop -kulttuuritapahtumaan, joka järjestetään toukokuun viimeisenä lauantaina 26.5. Turun Brinkkalan pihalla.

Haun kautta valitut kaksi nuorta (18-29 -vuoden ikäistä) graffititaiteilijaa pääsevät maalaamaan yhdessä kutsuvierastaiteilijoiden kanssa tapahtumassa.

Ai että mikä Freshcode? Nyt sitten taas. Turkulainen hiphop-kulttuurin tukiyhdistys on virallisesti ollut toiminnassa pari vuotta, järjestäen aktiivisesti erilaista toimintaa lavean kehyksensä sisällä. Ensimmäiset ydinjoukon organisoimat hiphop-sessiot tapahtuivat kuitenkin jo vuosituhannen alussa. Isompia Freshcode Unity Jameja ollaan järjestetty vuosina 2016 ja 2017, ja ne ovat pääosaltaan ilmaisia koko perheen tapahtumia.

Mukana Freshcode-toiminnassa ja tapahtumissa on alusta saakka ollut niin maanalaisesti toimivaa selkärankaa, kuin laajalti tunnettuja artisteja musiikin, kuvataiteen ja tanssin puolelta.

Yhdistys toteuttaakin hienosti myös Syklistin suosikkiajatuksiin kuuluvaa teemaa Think Global(ly), Act Local(ly). Jokaisen tapahtuman kohdalla osa mukaan toivotuista artisteista on esiintymässä tai muuten tekemässä taidettaan toisella puolen maailmaa, osa taas hyvinkin paikalla. Tähän joukkoon mahtuu nyt siis mukaan.

Tämän kevään Freshcode Unity Jam järjestetään viime vuoden tapaan Brinkkalan pihalla, Vanhalla suurtorilla Turun keskustassa. Iltasessiot juhlitaan täysi-ikäisten voimin Dynamossa Linnankadulla. Julkistettujen esiintyjien joukossa ovat mm. Ruste Juxx (Boot Camp Click, US), Ritarikunta, Ilkka Kalevi Tillanen & Rantaremmi, Rosvo, Kajo, Hottentotti

Tsekkaa niin hakusysteemit kuin muukin info Freshcoden sivuilta.

Sykli:
Kaikki palaa ennemmin tai myöhemmin kotiin. Paikalla, jolla nyt järjestetään toista kertaa Freshode Unity Jamit, treenasi, ja jossain määrin kai esiintyikin 1980-luvulla Battle Crew -niminen breakryhmä. Brinkkalan pihan lava on itse asiassa täsmälleen samalla paikalla kuin tuolloin, hiphop-kulttuurin ollessa vielä jotain todella omituista ja mystistä.

Freshcode Unity Jam 2017 from Atte Heinonen on Vimeo.

Kirjoittaja Syklisti

Syklisti uskoo asioitten kulkevan kierroksissa. Kaikki on ollut täällä jo aiemmin, kaikki mikä häviää, tulee taas uudestaan. Syklisti haluaa asettaa asiat paikoilleen jatkumoissa. Ei välttämättä absoluuttisen oikeille paikoilleen, sillä sellaisten olemassaolosta Syklisti ei ole kovin varma. Syklistin lähin kontakti reaalimaailmassa on Niko Toiskallio.

Lisää artikkeleita kirjoittajalta Syklisti