Saattaa olla että altistuin levyn promokuvastolle, joissa Ernie alias Erno Haukkala poseeraa – soundi vie kuumalle kesäiselle kalliolle. Äskeistä huomioita kirjoittaessani taustalla soi raita Still Trippin’ ; voi olla että sekin kertoo Syklistin mielleyhtymien taustoista. Instrumentaalilevyn voisi kuvitella sopivan myös sellaiseksi – taustaksi. Tässä tapauksessa musiikki ei kuitenkaan suostu tapetiksi, vaan huolimatta tasaisesta groovesta tarjoaa jatkuvia ärsykkeitä jotka tarttuvat. Huomaan hyvin pian hyräileväni mukana.

Taustallekin Scorpio Man sopii sikäli, että se on helppo jättää soimaan toistolla vaikka koko päiväksi. Palaaminen kallioille koittaa aina pienenkin ajatustauon koittaessa.

Bag Full Of Miracles paukkuu käyntiin esittävälle kokoonpanolle ja levy-yhtiölle tunnusomaisella rumpubreikillä. Mitenköhän monta sataa, ellen tuhatta kertaa olen tuplaillut vuonna 2005 Nite Club Records -nimikkeen suojista julkaistun Soulful Trip -debyytin vastaavaa kahdella seiskatuumaisella? Ihmelaukku kipuaa keskivaiheillaan kitaralickien ja Hawksin huilun voimin korkealle, ja tulee sitten alas pysähtyen hetkeksi. Taas breikki, tällä kertaa mukana myös basso ja huilu. Ensimmäisellä kuuntelukierroksella levyn kolmosraita on selkeä suosikki.

Street Of Tears soi edellistä jazzimmin, jos sallitte ilmaisun. Sama pätee sitä seuraavaan, aavistuksen rajumpaan Windy City Bluesiin. En ole koskaan käynyt Chigagossa, mutta uskon biisin soundiin.

Kahden viimeisen raidan nimet viittaavat rankkoihin aikoihin. Cold Turkey ja Journey To The Bottom saavat miettimään koko levyn kaarta uudelleen. Trumpetti teemoittaa suhteellisen reipastempoista palaa tummaan suuntaan. Loppuosan fadeouttiin saakka jatkuvat huilut raastavat niin korvia kuin sisintä.

Journey To The Bottom on sillä paikalla, jolla monella raa’alla soul/funk -levyllä kuullaan bändin teemabiisi. Pohjalle ei pudota nopeasti, vaan maisemia katsellen. Se kesäisen kuuma kallio on nyt syksyisen harmaa. Mitä tulee musiikkiin, kaikki alkaa pohjalta, botnesta. Kaikki alkaa myös alusta – seuraavana raitana kuulen jälleen The Scorpio Walkin.

Tätä kirjoittaessani en ole vielä saanut käsiini levyn vinyylipainosta, mutta päätellen suurimmasta osasta Timmionin aiempia prässejä sekä biisien määrästä (8), on LP oikea tapa käsitellä myös tätä. Odotan ja uskon.

Levy julkaistaan 23. maaliskuuta 2018.

Sykli:
Viimeistään vuonna 2018 on turha enää puhua retrosoulista- funkista, tai mistään muustakaan musiikkityylistä tuolla alkuliitteellä. Kaikki on jo kiertänyt useampaan kertaan kuin kukaan edes jaksaa laskea. Scorpio Man on yhtä lailla alku kuin loppukin – se olisi ollut ajankohtainen vuonna 1972, se on sitä myös nyt.

Kirjoittaja Syklisti

Syklisti uskoo asioitten kulkevan kierroksissa. Kaikki on ollut täällä jo aiemmin, kaikki mikä häviää, tulee taas uudestaan. Syklisti haluaa asettaa asiat paikoilleen jatkumoissa. Ei välttämättä absoluuttisen oikeille paikoilleen, sillä sellaisten olemassaolosta Syklisti ei ole kovin varma. Syklistin lähin kontakti reaalimaailmassa on Niko Toiskallio.

Lisää artikkeleita kirjoittajalta Syklisti