Syklisti

Syklisti uskoo asioitten kulkevan kierroksissa. Kaikki on ollut täällä jo aiemmin, kaikki mikä häviää, tulee taas uudestaan. Syklisti haluaa asettaa asiat paikoilleen jatkumoissa. Ei välttämättä absoluuttisen oikeille paikoilleen, sillä sellaisten olemassaolosta Syklisti ei ole kovin varma.

Masta Ace & Marco Polo – Breukelen ”Brooklyn” feat. Smif-N-Wessun

Ajattelin kirjoittaa muutaman rivin tuoreesta Masta Ace & Marco Polo -julkaisusta. Huomasin kuitenkin, että mm. HiphopDX-sivusto oli uutisoinut aiheesta jo yli viikko sitten.

Lue lisää

MIKSI ME TAPETTIIN REMIX?

Syklisti kasvoi DJ-kulttuurissa, ja sen ulkopuolellakin aikana, jona varsinkin ns. rytmimusiikin (joo, typerä termi) piirissä julkaistuista sinkuista tehtiin ahkerasti uusintaversioita aka remixejä.

Lue lisää

Heinis – Oodi (Överdog Records)

Syklisti tietää jotain levykauppa-asioista ihan päivittäisellä tasolla, mutta Heinis onnistuu uudella sinkulla palauttamaan hänenkin mieleensä tunteita, jotka olivat unohtuneet.

Lue lisää

Svart Picnic Turku 17.kesäkuuta

Monenmoista kulttuuriurotekoa päätoimekseen paiskova Svart Records lanseeraa toiminnalleen uuden konseptin. Levy-yhtiö kuuluttaa kaiken kansan tervetulleeksi Turun Rautatiepuiston Lippakioskille sunnuntaina 17. kesäkuuta

Lue lisää